Joululahjasukkia valmistunut kahdet parit, toiset lasten, toiset naisen. Lasten sukat on muunnettu aiemmin esitellyistä junasukkien mallista ja niihin kului bambino lankaa 45g (koko 5-vuotiaalle). Naisten sukat on neulottu uudesta ticotico-langasta, jota kului 90g. Malli on netistä löydetty englanninkielinen pitsisukkamalli. Kerron sukista enemmän, kunhan saan kuvattua.

Sitten päivän ongelmaan, nimittäin kameran laturi on hävinnyt ja akku loppui! Olen yrittänyt pari päivää etsiä laturia ja neuloessa aina yritän muistella, missä olen sen viimeksi nähnyt tai mistä voisin vielä etsiä. Vaan ei löydy! Kurjuuksien kurjuus! Blogiin ei ole yhtään kiva kirjoittaa ilman kameraa ja kun sukkasatokin on käynnissä, niin harmittaa vielä enemmän! Ja sitten tulee ne itsesyytökset: miksi en voi laittaa tavaroita paikoilleen, kun käytän niitä? Ja muiden syyttely: olenko minä sittenkään käyttänyt laturia viimeksi? Ja koko maailman syyttely: on se kumma kun talo on täynnä latureita, mutta joka ikiselle laitteelle pitää olla nimenomaan se oma laturi. On kännykän laturia, kahta eri mallia, on akkuporakoneen laturia, on sähkökynttelien laturia, on kameran laturia, on valosarjojen latureita, on lelujen latureita!!!!!!!!!!!!! Ei niille tekniikan ihmelapsille sitten ole tullut mieleen, että tehdään yksi laturi, joka sopii kaikkiin laitteisiin ja malleihin??? No niin, sain purettua pahaa mieltäni....

Siirrytään seuraavaan aiheeseen: nimittäin olen koko päivän viettänyt sisällä vain suunnitellen ja neuloen koetilkkua. Olen saanut päähäni, että neulon seuraavaksi pitsisukat, joissa on perhoskuvio. Netistä etsin sopivaa mallia, ja löytyihän niitä perhosiakin englanninkielisistä ohjeista, vaan eihän tälle perfektionistille löydetyt mallit kelvanneet, ei. Se piti lähteä suunnittelemaan itse. Tunneskaala on käyty läpi äärimmäisestä mielihyvän tunteesta synkimpään epätoivoon asti. Lapsikin sai päivävaatteet päälleen vasta iltakahdeksalta, kotitöitä ei ole tehty, ruokana oli eilisen tähteitä ja iltaruoka jäi välistä kokonaan.... Joko olet soittamassa lastensuojeluun, että täällä on lapsi heitteille jätettynä? No kahdeksan maissa illalla olin sitten saanut tyydyttävän perhosmallin valmiiksi ja pystyin jättämään työn hautumaan. Pojan kanssa naureskelimme hupsuuttamme, kun päivä oli mennyt ihan öllötellessä. Poika katsoi koko päivän junioria, rakenteli majaa olkkariin ja öllötteli aataminasussaan, haki jääkaapista välillä makkaraa evääksi ja selitti kovasti käsitöihin uppoutuneelle äidilleen, mitä oli milloinkin tekemässä: "kato, kato!". Sitten sovimme, että siivoamme yhden huoneen talosta yhdessä ja tulihan siitä hyvä mieli, kun edes olkkari on nyt siivottu. Kävimme ulkonakin ja söimme iltapalaa, niin ettei tarvinnu pojan nälkäisenä mennä nukkumaan... Että sellainen päivä tänään. Luovuuden tuska on kuulkaas kauhea tuska! Kun se iskee, niin ei auta muu, kuin vain toteuttaa itseään, se ei anna rauhaa, ennen kuin on saanut purettua sen jotenkin. Itse asiassa tämä perhosmalli on hautonut päässä jo viikon päivät ja puolikas päivä on jo aiemminkin laitettu koetilkkuun: silloin suunniteltiin hartiahuivia. Jos vain saisi sen kameran vielä toimimaan, niin ottaisin kuvia suunnitelmistani. Ja jospa saisin totetutettuakin mallini ja tehtyä siihen vielä ohjeenkin!