Netistä keltaisesta pörssistä ostin saumurin:

Muutaman päivän olen kerennyt testailla ja todennut, että hyvä on. Juuri minulle sopiva. Vielä on paljon opeteltavaa noiden ommelvaihtoehtojen kanssa, mutta pikku hiljaa minä ne opin. Totesin myös sen, että yhtään kalliimpaa ja "hienompaa" saumuria ei minun olisi kannattanut ostaakaan, sillä niissä on jo sen verran enemmän opettelua, että olisi multa jäänyt opettelematta. Loppujen lopuksi en kuitenkaan niin hirveen "hienoja" ominaisuuksia tarvi: vain perusjutut. Edellinen saumurihan oli palvellut minua 10 vuotta ja sitä aiemmin tätiäni varmaan 20 vuotta: vielä annoin sen eteenpäin, joten kyllä on se saumuri hintansa tienannut. Oli muuten sama Singer merkki.

Ja niinpä sitä valmistui 6 sisävaippaa valmiiksi asti (olivat lojuneet keskeneräisinä tuolla kaapissa):

Keskeneräisenä on myös kolme kietaisupaitaa tulevalle vauvalle. Niitä olen tällä saumurilla myös työstänyt.

Sukkainnostus on lopahtanut =(

No toivotaan, että vielä palaa...